Kuwait City on valtavan kokoinen kaupunki. Niin on myös vaikkapa New York. Mutta niitä erottaa se, että Kuwait Cityä ei ole tehty kuin autoilijoille. Joitain bussilinjoja on, mutta kävelijä ylittää katuja henkensä kaupalla. Keskustassakin ajetaan lujaa. Autoilijoilla ei ole kuin vahvemman oikeus ja härskeimmän röyhkeys. Voi olla, että vasemmalta katsottuna kolmannelta kaistalta vielä käännytään vasemmalle, vaikka muut ajaisivat suoraan. Siihen vain kurvataan eteen. Jollain johdatuksella meidän vuokra-automme säilyi ehjänä.
Ajoimme keskustaan ja jalkauduimme pariksi tunniksi. Samalla huoonolla tuurilla, jolla tornit olivat kiinni, olivat myös museot, ja ne, jotka eivät olleet remontissa,
olisivat vaatineet ennakkoon ilmoittamisen tulosta. Osoittanee ainakin, miten vähän Kuwaitissa käy turisteja. Emmehän me mihinkään olleet ymmärtäneet soitella. Suureen moskeijaankin olisi päässyt opastetulla kierroksella.
Kansalliskirjaston edustan penkit ovat aika kivasti teemaan sopivat.
Sadu house on ainoa varsinainen nähtävyys, jonka näimme. Se esittelee beduiinien käsityöperinnettä. Komeita kankaita kutovat, ei siinä mitään.
Rantakatu, Arabian Gulf Street, ei ole mikään palmujen reunustama bulevardi, jolla ajellaan hiljaa ja kuunnellaan meren kohinaa. Se on paikoitellen 8-kaistainen ja meiningiltään pahempi kuin Kehä I yhtään mihinkään aikaan päivästä. Siinä ajetaan lujaa. Koko kymmenkilometrisen tien varressa on kuitenkin ostareita, ravintolakomplekseja, kahviloita, torneja ja muita, joiden kohdalla pysähdytään ihailemaan myös merta. Me uhmasimme liikennettä suunnilleen kansallismuseon kohdalla ja juoksimme rantaan.
Komea uimarantahan se olisi, jos joku uisi. Kuwaitissahan suuri osa paikallisista naisista kulkee abayassa. Aika monista ei näy kuin silmät. Miehet suosivat pitkää mekkomaista vaatetta ja huivia. Näissä varusteissa ei uida. Koska uskonto on tämä, ei näillä rannoilla länskärikään ui.
Taisin aikaisemminkin jo valitella, ettei Lonely Planet ole ollut Kuwaitissa ihan parhaimmillaan. Sama oli todettava rannassa. Tuntuu, ettei kirjoittaja ole käynyt koko kaupungissa. Old Kuwaiti Towniksi nimetyn alueen piti olla rakennuksia, jotka on tehty vanhaan tyyliin, siis aikaan ennen öljymiljardien ja pilvenpiirtäjien. Rakennuksia oli kaksi.
Pilvenpiirtäjiä, lasia ja terästä on Kuwait Cityssä siellä täällä, joko yksittäisinä torneina tai muutaman ryppäinä. Jostain kulmasta katsottuna kaupunki voi hetken näyttää modernin länsimaalaiselta, mutta ei tarvitse kävellä kuin korttelin verran, kun näkymä on ihan toinen. Se on sekoitus uutta ja vanhaa, purettua ja rakenteilla olevaa. Kauniiksikaan sitä ei voi kutsua kuin hetkellisesti, mutta en minä sitä oikein rumaksikaan sanoisi.
Minareetti näkyy katsoipa melkein mihin tahansa. Moskeijoita on paljon. Suuria ja ihan pieniä.
Kaikissa arabimaissa matkaajaa kehotetaan menemään soukeihin, jos haluaa nähdä aitoa elämää. Istanbulin Grand Basaar on suureksi osaksi turistien huvitukseksi, mutta silläkin on osansa, joissa myös paikalliset asioivat. Ensimmäinen oikea, koko kansan ostossouk, jonka näin, oli Damaskoksessa. Sen jälkeen olen jokusen nähnyt – ja aika samanlaisiahan nuo ovat. Kuwaitin Suoq Mabrakia on siisti eikä siellä näkynyt mitään epämääräistä, kuten soukeissa joskus. Soukin ulkopuolella on laaja ravintoloiden alue, josta saa halvalla hyvää ruokaa. Sisäänheittäjät eivät huutele vain turisteille, vaan osansa saa jokainen ohikulkija. Pöydät täyttyvät nimenomaan paikallisista – ei Kuwaitissa juuri ainakaan länsituristeja näkynyt.
Ehkä valokuvauksellisin paikka on minusta dhow-satama. Se on suoraan suuren ostarin päädyssä. Kuwaitissakin kalastushommia hoitavat Intian suunnalta tulleet siirtolaiset. Laiturilla tuoksuu kala, miehet tekevät hommia veneissään ja kulman takana päivystää kymmeniä kissoja omaa osuuttaan saaliista. Kuwaitin väkiluvusta yli puolet on maahanmuuttajia. Ruumiillinen työ ei ole alkuperäisasukkaiden mieleen, ja niinpä pienipalkkaisia siirtotyöläisiä näkyy kaikkialla. Palkat ovat oletettavasti todella pienet, koska supermarketissa voi olla parikin apupoikaa pakkaamassa joka kassalla – ja hinnat ovat suomalaisittain alhaiset.
Toisella näkemällä täytyy sanoa, ettei Salem Al-Mubarak Street sittenkään taida olla Lähi-idän Champs-Élysées. On sen varrella lukuisia ostoskeskuksia, joista epäilemättä saa hankittua ihan mitä tahansa, mutta ei se kuitenkaan ole kovin hohdokas. Ruuhkaksi asti siellä kuitenkin on ihmisiä illasta toiseen. Ostareista osa myy länsituotteita, osa paikallisia. Toiset ovat kalliimpia kuin toiset, ja tuotteiden aitouskin vaihtelee. Alexander MacQueeniä, Lanvinia ja muuta myyvään toki mennään punaista mattoa pitkin, mutta tien vastakkaisella puolella olevaan HenkkaMaukkaan riittää pienempikin budjetti. Olimme lähellä ostaa donitseja, mutta sitten tulin järkiini. Että sellainen vierailu ostosparatiisissa.
